LUT Koneen LUT Sammio 2012-2013 -projektin ideana on rakentaa opiskelijaryhmittäin kulkupelejä kevään 2013 kilpailuihin. Mäkiautolla kilpaillaan Koneenrakennuskillan KRuisinKi -mäkiautotapahtumassa vapun alla, lihasvoima- sekä sähkökilpurilla Lappeenranta GP:ssä huhtikuun lopulla. Tämä projektiblogi valaisee projektien etenemistä kohti kevään 2013 raivoisia kamppailuja ajopelien suunnittelun ja valmistuksen herruudesta sekä kilpailemisen verrattoman jalosta taidosta.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Ryhmä 3

Ideointi käynnistynyt, suuntia hakemassa

 

Sammiossa on käynyt viime viikkojen aikana todellinen puheensorina, kun ryhmä 3 on aloittanut työnsä Sammio -projektin osalta. Jo ennen projektin ja kurssin aloittamista ryhmään valikoitui osaajia eri osa-alueilta, ja ryhmästä löytyykin nyt taitoa niin käytännöstä kuin teoria-puoleltakin. Ryhmän osalta ensimmäinen tavoite saavutteenkin jo ryhmäjaot lyötäessä lukkoon, sillä  tavoitteena oli saada paikka mäkiautoprojektin suunnitteluryhmänä. Osa-alueeksi ryhmälle muodostui akselisto.

Toistaiseksi yhteistä aikaa ryhmän sisällä on löytynyt ja suunnittelua on saatu käyntiin. Tietynlainen ajatusmalli akseliston rakenteesta ryhmälle muodostui välittömästi, ja perusajatus onkin jo kasassa. Nyt tavoitteena on hakea mahdollisia vaihtoehtoja, jotta löydettäisiin se "paras" mahdollinen malli, eikä jämähdettäisi siihen ensimmäiseen vastaantulevaan ajatukseen. Myös rasitusten ja sitä kautta ainevahvuuksien selvittäminen on tärkeä osa ryhmän tämänhetkistä työtä.

Suinkaan yksin ryhmän ei ole tarvinnut sotaan lähteä, vaan tukea on saatu vanhemmilta kollegoilta ja koulun henkilökunnalta. Projektipäällikkö on antanut suunnittelulle suuntaviivoja, sekä luonut ryhmälle aikataulutusta, jottei projektissa kävisi yhtä surullisen kuuluisasti kuin Sammio-projektille lihasvoimakilpurin osalta viime lukuvuotena. Myös yhteistyön luominen muiden autoa suunnittelevien ryhmien kanssa on ollut osa projektipäällikön työtä. Näppinsä peliin ovat myös laittaneet Konepaja -laboratorion henkilökunta, joka on luonut suunnittelulle valmistettavuuden rajoja ja joissakin konstruktioissa jopa rajattomuuden.

Toivottavasti meininki jatkuu ryhmän osalta samanlaisena ja viikolle 49 saadaan luotua akselisto, joka on toimiva, turvallinen ja sisältää jotain ennennäkemätöntä.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti