LUT Koneen LUT Sammio 2012-2013 -projektin ideana on rakentaa opiskelijaryhmittäin kulkupelejä kevään 2013 kilpailuihin. Mäkiautolla kilpaillaan Koneenrakennuskillan KRuisinKi -mäkiautotapahtumassa vapun alla, lihasvoima- sekä sähkökilpurilla Lappeenranta GP:ssä huhtikuun lopulla. Tämä projektiblogi valaisee projektien etenemistä kohti kevään 2013 raivoisia kamppailuja ajopelien suunnittelun ja valmistuksen herruudesta sekä kilpailemisen verrattoman jalosta taidosta.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Ryhmä 3

Puhelinlangat laulaa


Ryhmä 3 eli mäkiautoryhmien akselistoryhmä valmistautuu kovaa vauhtia ensi kevään koitoksiin. Hulluksi visioksi ryhmälle valikoitunut nelipyöräohjaus on pitänyt tenttiviikkojen välilläkin ryhmän sopivan kiireisenä. Konseptin valmistumisesta alkaen olikin selvää, ettei ilman kovaa työtä homma tule valmistumaan, ja ryhmän työmyyrät ovatkin värkänneet Solidmalleja, joita on esitelty labrahenkilökunnalle, koulun opettajille ja vanhemmille opiskelijakollegoille. Heiltä on tullut lukuisia hyviä vinkkejä, joiden avulla konstruktiota on viety ja viedään eteenpäin.

Tässä vaiheessa perustyö on saatu jo päätökseen, eikä suunnittelua olekaan hirveästi jäljellä. Ryhmä onkin hionut viime aikoina enemmän osia valmistusystävällisempään suuntaan, jonka ansiosta keväällä labrassa kuuluu ainakin muutama ärräpää vähemmän. Myös syksyn päätösseminaarin saatiin edustus paikalle, ja ryhmän idea esiteltiin suunnittelupäällikön ja kalvonvaihtajan toimesta koko Sammio -porukalle. Vielä ei ole varmaa ovatko suut menneet kiinni, vai jäikö leuat jumiin. Hämmästystä ainakin saatiin herätettyä projektilla.

Nelipyöräohjaus vaati myös sitä, että projektin läpiviemiseksi tarvitaan myös hieman taloudellistakin tukea. Ryhmämme suunnittelupäällikkö Juho onkin saanut olla aktiivisesti puhelinlangoilla, ja muutama paikallinen yritys onkin näyttänyt peukkua ja vihreää valoa projektillemme, ja metallin ja muovin muodossa tukea on annettu. Tällä viikolla ryhmä kävi hakemassa tusinan verran laakereita ja nivelvarsia. Muuan muassa mainittakoon, että hammastanko-ohjauksen vaatimat hammastangot aiheuttivat n. 500 e hinnallaan hieman harmaita hiuksia 300 euron mäkiautollebudjetille. No, näillä näkymin vaikeudet on voitettu, ja osat saadaan haalittua kasaan.

Tämän myötä ryhmä alkaa valmistautua tulevaan muutaman viikon lepotaukoon töistä, ja haluaa toivottaa lukijoille hyvää joulua ja onnellista/parempaa uutta vuotta 2013! Palaillaan ensi vuoden puolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti