LUT Koneen LUT Sammio 2012-2013 -projektin ideana on rakentaa opiskelijaryhmittäin kulkupelejä kevään 2013 kilpailuihin. Mäkiautolla kilpaillaan Koneenrakennuskillan KRuisinKi -mäkiautotapahtumassa vapun alla, lihasvoima- sekä sähkökilpurilla Lappeenranta GP:ssä huhtikuun lopulla. Tämä projektiblogi valaisee projektien etenemistä kohti kevään 2013 raivoisia kamppailuja ajopelien suunnittelun ja valmistuksen herruudesta sekä kilpailemisen verrattoman jalosta taidosta.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Ryhmä 5, 18.11.12


Viime viikkoina olemme työstäneet välilevyä, jolla kiinnitämme keulan runkoon. Olemme tehneet tiivistä yhteistyötä runkoryhmän kanssa. Jouduimme muokkaamaan suunnittelemaamme välilevyä, sillä runkoryhmä teki muutoksia omiin suunnitelmiinsa, jotka vaikuttivat ratkaisevasti meidän välilevyyn. Mietimme myös yhdessä sähköauton dimensioita sopiviksi niin, että auto olisi helppo valmistaa ja suunnitella. Melkein kaikki tarvittavat dimensiot ovat nyt päätetty, joten pystyimme jo aloittamaan hieman mallinnusta. Avasimme perjantaina SolidWorksin ja mallinsimme välilevyn suunnitelmien mukaiseksi. Seuraavaksi aloitamme ohjauksen geometrian suunnittelun ja sen ripustuksen mallintamisen. Seuraavassa kuvassa on mallintamamme välilevy.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti