LUT Koneen LUT Sammio 2012-2013 -projektin ideana on rakentaa opiskelijaryhmittäin kulkupelejä kevään 2013 kilpailuihin. Mäkiautolla kilpaillaan Koneenrakennuskillan KRuisinKi -mäkiautotapahtumassa vapun alla, lihasvoima- sekä sähkökilpurilla Lappeenranta GP:ssä huhtikuun lopulla. Tämä projektiblogi valaisee projektien etenemistä kohti kevään 2013 raivoisia kamppailuja ajopelien suunnittelun ja valmistuksen herruudesta sekä kilpailemisen verrattoman jalosta taidosta.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Ryhmä 5

Perjantaina olleessa palaverissamme teimme lopullisen päätöksen, miten meidän keula liitetään runkoon.Vieressä oleva kuva on SolidWorksillä tehty mallinnus aihiostamme Tämä on kuitenkin alustava mallinnus, johon tulee varmaankin muutoksia. Päätimme, että runkoon laitettavasta välilevystä tulisi umpinainen, mikä tuo lisälujuutta autoon. Keula kiinnitetään pultein molemmilta sivuilta sekä alapuolelta. Tämä sen vuoksi, että autoon kohdistuvat rasitukset tulevat suurimmaksi osaksi kuljettajan massan aiheuttamana.

Tällä viikolla mietimme ohjauksen ideamatriisin avulla. Meidän tulee miettiä käytämmekö ohjaukseen rattia vai tankoa. Ohjauksen ulostulo rungosta ja mihin kohtaan eturenkaat laitetaan ovat myös meidän mietittävänä tällä viikolla.

Terveisin Ryhmä 5.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti